Power BI ja Business Central tehostavat Chevalierin liiketoimintaa

Chevalier – pohjoismainen metsästys- ja ulkoiluvaatteisiin erikoistunut brändi – paransi uutta Business Central -toiminnanohjausjärjestelmäänsä ottamalla käyttöön Power BI -raportoinnin datalähtöisen päätöksenteon tueksi.

Chevalier suunnittelee, kehittää ja markkinoi metsästykseen ja ulkoiluun tarkoitettuja vaatteita ja asusteita oman brändinsä alla. Vuonna 1950 perustettu yritys toimii nykyään 30 markkina-alueella, pääpainon ollessa Ruotsissa sekä Pohjois- ja Itä-Euroopassa.

Chevalierin vaatteet tunnetaan korkealaatuisista materiaaleista, huolellisesta viimeistelystä ja ajattomasta muotoilusta. Ne on tehty kestämään vaativia sääolosuhteita tarjoten samalla mukavuutta ja toiminnallisuutta.

Dynamics NAV:sta Business Centraliin

Chevalier käyttää Microsoftin toiminnanohjausjärjestelmiä liiketoimintansa hallintaan. Siirtyessään vanhasta Dynamics NAV -järjestelmästä uuteen pilvipohjaiseen Microsoft Dynamics 365 Business Centraliin, yritys näki myös tarpeen uudistaa liiketoimintatiedon raportointiratkaisujaan.

BI-raportointi nopeasti käyttöön

Uusi raportointiratkaisu rakennettiin hyödyntäen Microsoft Power BI:n raportointi- ja analytiikkatyökaluja. Projekti käynnistyi Microsoft Teams -työpajalla, jossa määriteltiin Chevalierin liiketoiminnan tietotarpeet sekä BI-projektin laajuus ja vaiheet. Ensimmäisessä vaiheessa keskityttiin operatiiviseen raportointiin myynnin, taloushallinnon ja varastotoimintojen osalta.

Kun liiketoiminnan tarpeet oli selkeästi määritelty, raportit kehitettiin nopeasti ketterissä sprinteissä jatkuvan testauksen ja iteraation avulla tiiviissä yhteistyössä Futuriotin BI-asiantuntijoiden ja Chevalierin loppukäyttäjien kanssa.

Reaaliaikainen näkymä liiketoimintaan

Uuden Power BI -raportointiratkaisun ansiosta Chevalierilla on nyt reaaliaikainen ja automaattisesti päivittyvä näkymä liiketoimintansa keskeisiin tunnuslukuihin.

  • Myynnin raportointi tarjoaa selkeän kokonaiskuvan myynnistä asiakkaittain, tuoteryhmittäin ja yksittäisten tuotteiden tasolla. Raportti huomioi myös tuotevariaatiot, kuten värit ja koot.
  • Talousraportointi mahdollistaa tuloslaskelman analysoinnin esimerkiksi asiakkaan, osaston ja kustannuspaikan mukaan.
  • Varastoraportointi tarjoaa yksityiskohtaisen näkymän varaston kiertonopeuteen, varaston arvoon ja muihin keskeisiin varastonhallinnan mittareihin.

Kaikki Power BI -raportit ovat visuaalisia ja interaktiivisia, mikä mahdollistaa keskeisten suorituskykymittareiden (KPI) nopean tarkastelun sekä tiedon suodattamisen ja tarkemman analysoinnin helposti.

Uusi raportointiratkaisu yhdistyy Business Central ERP -järjestelmän liiketoimintakriittiseen dataan, mutta raportteja on mahdollista rikastaa muista lähteistä, kuten Excel-tiedostoista ja muista liiketoimintajärjestelmistä saatavalla tiedolla.

”Liiketoiminnan johtamisessa täytyy nähdä, mitä siinä tapahtuu. Nyt meillä on siihen oikeat työkalut. Haluan vain sanoa, että Futuriot on tehnyt meille erinomaista työtä!”

– Pär Linder, toimitusjohtaja, Chevalier

Datamatka jatkuu

Chevalierin BI-projekti toteutettiin sovitussa laajuudessa, aikataulussa ja budjetissa. Uusi raportointityökalu on avannut mahdollisuuksia ohjata liiketoimintaa entistä enemmän datan avulla ja herättänyt uusia ajatuksia tiedon hyödyntämisestä. Hyvän perustan ansiosta raportoinnin ja tiedolla johtamisen jatkokehitys on nopeaa ja helppoa.

Lisätiedot

Haluatko lisätietoa Microsoft Power BI -raportoinnista, Microsoft Business Central ERPistä tai muista Microsoftin liiketoiminnan sovelluksista? Ota yhteyttä, niin kerromme lisää.

Heikki Sassi, Futuriot, heikki.sassi@futuriot.com, +358 50 596 9512